Odotellaan, odotellaan... olo on kuin lapsella joulun alla. Lähipäivinä siis on lautakunnan kokous jossa päätetään kenet hakemaani virkaan otetaan. Minua haastatellut työryhmä aikoo esittää minun valintaa, joten melko lailla hyvin on pullat uunissa, muttei kuitenkaan vielä. Aika varmaahan se on että pääsen, mutta kun kuntapäättäjistä ei koskaan tiedä mitä ne keksivät.

Eli siis aika kuluu surffaillessa tuon kunnan sivuilla, katsellessa asuntoja ja yrittäessä onkia kaikkia tiedonmurusia joita vaan löytää. Töissä pitää olla vielä hissunkissun kun en aio vihjaista siellä kenellekään, ennen kuin on varmaa että lähden. Tänään innostuin mapittamaan kaikkea pöydälle kertynyttä paperia. Ja sitä kyllä kertyy.

Haluaisi jo päästä olemaan ja elämään rauhassa. Toivoisi, että voisi viimeinkin asustella pienessä kylässä, pienessä talossa oman perheen kanssa. Ehkä ajatuksetkin pääsevät lentämään kun tämä työpaikkahelvetti päättyy ja pääsee inhimilliseen paikkaan.

Ehkä minä vielä kykenen lukemaankin. Nyt kun ottaa kirjan käteensä ja lukee pari riviä, niin ajatukset alkaa pyöriä työssä. Ehkä naurukin taas palaa.